Odotuksen aikoina

Tämä blogi on tarkoitettu niille, jotka etsivät voimaa ja rohkeutta suurta päivää varten. Upeat äidit jakavat erilaisia, omalla tavallaan ainutlaatuisia synnytystarinoita ja oivalluksia jaettavaksi tuleville vanhemmille.

Suuret kiitokset äideillemme, jotka jakoivat

Johannan tarina

Tämä on kaunis synnytystarina Johannalta (Instagram: johannagrantcom), joka suunnitteli kotisynnytyksen. Nöyränä siitä, ettei synnytystä pystynyt suunnittelemaan sataprosenttisesti, Johannalla oli tavoite ja visio synnyttää lapsensa rauhallisesti ja turvallisesti kotona.
Johanna ja hänen kumppaninsa valmistautuivat huolellisesti luomalla turvallisen ja viihtyisän ympäristön ja pitämällä yhteyttä doulaan, joka tuki heitä koko prosessin ajan. Matka ei ollut helppo, mutta toistensa ja paikalla olleiden ammattilaisten tuella he pystyivät selviytymään kaikesta, mitä eteen tuli.

"Kello on 6.30 aamulla, olen hereillä ja käyn pissalla, kaikki on kuten tavallista. Ei merkkiäkään mistään. Klo 06.50 Lily herää ja hänen on mentävä vessaan, joten seuraan häntä. Nousen ylös ja kuulen klassisen "napsahduksen" ja minulla on aikaa miettiä "meneeköhän vesi nyt". Kävelen 5-6 metriä ulos portaiden viereiseen eteiseen ja kyllä, siellä on iso läjä vettä. V nukkuu yläkerrassa, sanon melko matalalla äänellä alakerrasta "vesi taisi tulla" ja hän herää millisekunnissa (ei tapahdu muuten koskaan). Hänen mukaansa se kuulosti siltä kuin seisoisin hänen korvansa vieressä ja puhuisin ihan normaalisti, joten hän oli varmaan hyvin valmiina ja valmistautunut.

Soitan äidilleni, jotta hän tulisi hakemaan Lilyn, ja sitten soitan doulalleni avuksi. Vesi tihkuu ja tulee joka kerta kun nousen ylös, mutta synnytys ei käynnisty. 2-3 tuntia myöhemmin doula ilmestyy paikalle ja aloitamme heti "Active baby" -ohjelman harjoitukset, jotta vauva saataisiin optimaaliseen asentoon ja synnytys voisi käynnistyä (ajattelemme, että hänen päänsä oli luultavasti hieman vinossa ja siksi synnytys ei käynnistynyt). Se on nyt varmaan lähempänä 10.30/11. Teemme kolme perusharjoitusta vuorotellen ja aloitamme sitten akupainantaan. Lounasaikaan (12-13) ensimmäiset pienet tuntemukset alkavat. Vuorottelemme harjoitteita ohjeiden mukaan ja kieriskelen myös hieman pilatespallolla istuen melkein 1 tunnin ajan synnytyskipujen lisääntyessä yhä enemmän. Kello 15:00 mennessä tiedän, että intensiteetti on todella kiihtymässä ja tähän aikaan kellotan kaiken ja alkaa olla lähellä synnytysaltaaseen laskeutumista.

Menen altaaseen noin klo 16.15-16.30. Sitten työ jatkuu siellä. Kauheita supistuksia mutta mukavia taukoja välillä. Tunnen sen etenevän ja tällä kertaa tunnen, että hän alkaa ponnistaa (Lilyn kohdalla en koskaan tuntenut) ja se kipu oli pahinta, silloin oli vaikea pysyä positiivisena. Sitten on aika pään tulla ulos ja se sujuu hyvin, tarvitsee hieman ulkopuolista apua kun pää on ulkona ennen kuin loppuosa kehosta tulee ja klo 18.20 hän on kokonaan ulkona ja tunne on: hämmentynyt, epätodellinen ja uupunut.

Hetken kuluttua siirrymme omaan sänkyyn (se tunne oli lyömätön) ja odotamme istukan irtoamista, joka tapahtuu 1 tunnin kuluessa. Hän on valpas ja hereillä. Imetetään ja alamme ehkä 2h kuluttua valmistautua synnytyksen käynnistämiseen tarkastukseen. Suihku pois, omat vaatteet päälle ja 4h hänen syntymänsä jälkeen saavumme synnytysosastolle. Minut tutkitaan, napanuora katkaistaan, poika punnitaan ja mitataan ja varataan aika lääkärintarkastukseen.
Fantastinen, rauhallinen, ei-dramaattinen ja rakastava synnytys omassa kodissamme. Omassa olohuoneessamme. Itse valitsemassamme seurassa. Rauhalliset tunnit sen jälkeen, jotta meillä olisi parhaat mahdollisuudet sitoutumiseen jne. Se oli unelma."

Johannan vinkit synnytystä varten:

• Sinulla on visio siitä, millaisen haluat synnytyksesi olevan, mutta kun se tapahtuu, ota asiat niin kuin ne tulevat.
• Keskity hengityksen ja rauhallisuuden ylläpitämiseen kaikissa tilanteissa.
• Kerro kumppanillesi tai tukihenkilöllesi, mitä odotat häneltä. Se, että olette samalla sivulla ja että saatte haluamanne tuen, on niin voimaannuttavaa.

Emelien tarina

Tämä on Emelien tarina synnytyksestä, joka ei ollut lainkaan sellainen kuin hän oli kuvitellut ja joka päättyi hätäkeisarinleikkaukseen ja siihen, että hän ymmärsi hyväksyä tilanteen sellaisena kuin se on.

"On varmasti totta, että elämää ei ole aina helppo suunnitella, varsinkin kun on kyse synnytyksestä ja sen jälkeisestä uudesta elämästä. On helppo tuntea itsensä onnelliseksi ja innostuneeksi, mutta samalla stressaantuneeksi ja huolestuneeksi kaikesta siitä, mitä tulee tapahtumaan, mutta on tärkeää muistaa, että on ihan okei ottaa kaikki sellaisena kuin se tulee ja että on täysin normaalia ja sallittua tuntea toisin.

Kun olin synnyttämässä ensimmäistä lastani, tein kaikkeni valmistautuakseni mahdollisimman hyvin. Pakkasin vauvalaukkuun aikaisin kaiken, mitä ajattelin tarvitsevani, kokkailin ruokaa pakastimeen ja yritin suunnitella niin paljon kuin mahdollista. Mutta muutama viikko ennen odotettua päivää kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Synnytin ennenaikaisesti, vaikeissa olosuhteissa ja päädyin vastasyntyneiden osastolle, mikä oli täysin erilainen kokemus kuin olin odottanut.

Se oli rankkaa aikaa, mutta opin nopeasti, että oli tärkeämpää hyväksyä asiat ja ottaa ne sellaisena kuin ne tulevat, kuin yrittää hallita kaikkea. Kumppanini ja läheisteni tuki oli korvaamatonta, ja oli myös tärkeää pyytää apua tarvittaessa. On hyvä, että pakastimessa on ruokaa ja suunnitelma siitä, miten huolehdit itsestäsi ja perheestäsi sen jälkeen, mutta on myös tärkeää olla joustava ja avoin muutoksille.

Mulle oli tärkeintä, että tunsin hyväksyväni tilanteen ja että oli ok ottaa se sellaisena kuin se tuli. Tämä antoi minulle rauhallisuuden ja turvallisuuden tunteen kaiken kaaoksen keskellä.

Vaikka on siis hyvä valmistautua synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan, on tärkeää muistaa, että asiat eivät aina suju suunnitelmien mukaan ja että on ok pyytää apua tarvittaessa. On myös tärkeää hyväksyä asiat ja suhtautua niihin sellaisena kuin ne tulevat, jotta voidaan vähentää stressiä ja ahdistusta, joita voi syntyä tänä aikana.

Kolmannen lapsen odotukseen on enää muutama päivä aikaa. Ja se, että olen avoin sille, että asiat voivat kääntyä niin kuin ne kääntyvät, on kokemus, josta koen saaneeni tänään vahvistusta."

Mariellen tarina

Tämä on Mariellen tarina suunnitellusta keisarinleikkauksesta, joka tehtiin perätilasynnytyksen vuoksi, ja hänen ajatuksistaan.

"Se oli tunne, jota en ollut koskaan ennen kokenut, hermostuneisuuden ja odotuksen sekoitus, jollaista en ollut ennen kokenut. Synnytyksemme oli suunniteltu keisarinleikkaukseksi, joten olimme valmistautuneet itse toimenpiteeseen. Siitä huolimatta oli outo tunne, jännityksen ja rauhallisuuden sekoitus, kun menimme aamulla synnytyssaliin valmistautumaan.

Edellinen yö oli ollut levoton, koska tiesimme, että se oli viimeinen yömme "yksin talossa". Aamu oli rauhallinen ja jännittynyt, ja kävin suihkussa ja saippuoin itseni lääkärin suosittelemalla bakteereja tappavalla saippualla. Tunne autossa matkalla synnytykseen oli erityinen. Olin valmis tapaamaan vauvani, mutta samalla halusin olla tietämätön siitä, milloin se tarkalleen ottaen tapahtuisi. Halusin ottaa sen sellaisena kuin se tulee, tietämättä aikaa.

Olimme käyneet synnytysosastolla jo aiemmin, mutta olin niin päättänyt synnyttää emättimellisesti, etten ollut oikein omaksunut tietoa keisarinleikkauksista. Olin kiitollinen siitä, että leikkaus oli suunniteltu, kun otetaan huomioon perätilasynnytyksen riskit. Samalla tunsin itseni hieman huijatuksi, kun en saanut mahdollisuutta kokea emättimen kautta tapahtuvaa synnytystä ja tietää, miltä synnytys tuntuu.

Kumppanini oli kanssani synnytyksen aikana, ja oli suuri lohtu olla vierelläni, vaikka hän ei oikein pidä sairaalaympäristöistä. Hänellä oli vaaditut vihreät vaatteet ja hän vitsaili näyttävänsä lääkäriltä. Hän oli läsnä ja uskomaton tuki koko toimenpiteen ajan. Hänen läsnäolonsa merkitsi minulle niin paljon.

Valmisteluhuoneessa oli hieno tunnelma. Henkilökunta oli fantastista ja täynnä intoa tulevaa synnytystä kohtaan. Sain käydä suihkussa ja valmistautua uudelleen, hyvin informoituna ja opastettuna upean henkilökunnan toimesta. He kertoivat meille, mitä odottaa, ja selittivät, miksi laskimot ja katetrit oli asetettava. He myös näyttivät meille, mihin huoneeseen vauva piti viedä siltä varalta, että synnytyksen jälkeen tarvittaisiin apua. Hieman pitkän odottelun jälkeen oli vihdoin aika mennä leikkaussaliin.

Leikkaussalissa meitä vastaan tuli henkilökunta, joka ylitti odotukseni. Heitä oli enemmän kuin olin odottanut, ja he kaikki antoivat minulle positiivisen tunteen siitä, että he todella odottivat innolla, että saisin toivottaa vauvani tervetulleeksi maailmaan. Anestesialääkäri istui vieressäni ja valvoi kaikkea huolellisesti, ja tunsin oloni turvalliseksi heidän läsnäolonsa ansiosta.

Viilto kesti hieman suunniteltua kauemmin, ja huoneessa oli kiire ja hieman jännittynyt ilmapiiri. Keskityin kuitenkin näkemään vauvani ja tuntemaan hänet poskeani vasten. Sain olla hänen kanssaan vain hetken, ennen kuin henkilökunta toimi nopeasti ja vei hänet toiseen huoneeseen auttamaan häntä hengittämään. Kumppanini lähti heidän mukaansa ollakseen hänen vierellään.

Kun olin vielä leikkauspöydällä, kun minua ommeltiin, nukutuslääkäri puhui minulle rauhoittavasti. He selittivät, että vauvan saaminen pois perätilasta voi olla hieman monimutkaista ja että joskus tarvitaan lisäapua hapensaannin varmistamiseksi. En muista tuosta hetkestä juuri mitään, mutta muistan tunteneeni, että minun olisi pitänyt reagoida tilanteeseen paremmin, ja tajusin, että olin varmaan aika nuutunut.

Odotus jälleenyhdistymisestä kumppanini ja lapseni kanssa tuntui loputtomalta. Jokainen sekunti tuntui ikuisuudelta. Mutta lopulta henkilökunnan jäsen tuli huoneeseen ja rauhoitteli minua iloisilla sanoilla, että kaikki oli hyvin. Sitä helpotuksen ja ilon tunnetta, joka täytti sydämeni sillä hetkellä, on vaikea kuvailla sanoin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kokemus oli erittäin myönteinen ja onnistunut. Henkilökunnan sitoutuminen, tuki ja ammattitaito tekivät kaiken eron. Vaikka en ehkä pystynytkään tuntemaan ja reagoimaan odotetulla tavalla, olin kiitollinen siitä, että kaikki meni hyvin ja että olin osa upeaa tiimiä, joka teki vauvani saapumisesta maailmaan todella ikimuistoisen tapahtuman.

Jälkikäteen ajateltuna ei tunnu siltä, että leikkaus olisi ollut pahin osa, mitä luultavasti odotin, koska asetin sen tavoitteekseni päästä siitä yli. Pikemminkin leikkauksen jälkeinen aika oli vaikeaa, se, että oli vaikea liikkua ja huolehtia lapsesta, ja olisin halunnut olla paremmin valmistautunut siihen.

Jokainen synnytystarina on ainutlaatuinen, haluatko jakaa kokemuksesi muiden tulevien vanhempien kanssa? Älä epäröi ottaa yhteyttä, yhdessä voimme luoda tilan, jossa jokainen tarina tulee kuulluksi ja jossa voimme oppia toisiltamme.